Esittely
Levón-instituutti on saanut nimensä koko Suomen myllyteollisuuden uudistajana tunnetun kauppaneuvos August Aleksander Levónin (1820 - 1875) mukaan. Vuonna 1857 Levón perusti Vaasan Puuvillatehdas Osakeyhtiön ja johti sitä läpi elämänsä. Vaasan yliopisto toimii entisen puuvillatehtaan tontilla.
Löydät meidät Vaasan yliopiston kampusalueelta Luotsi-rakennuksesta. Energiayksikkö toimii Fabriikki-rakennuksen rakennusosassa F3.
Tutustu kampusalueen karttoihin.
Osaamista lähellä ja kaukana
Levón-instituutti välittää omaa ja emoyliopistonsa osaamista asiakkailleen sekä toteuttaa toimintansa kautta yliopiston strategiaa. Instituutin toiminta pohjautuu Vaasan yliopiston osaamiseen. Toiminnan vahvuuksia ovat liiketoimintaosaaminen, johtaminen, yrittäjyys, energiaan liittyvän tutkimus ja kehittäminen, monikulttuurisuus, arviointitutkimus sekä alueiden kehittäminen.
Levón-instituutin toiminnan vahvuusalueet:






Levón-instituutti tarjoaa kokonaisuuksia asiakkaiden tarpeiden mukaan
Toiminnassamme koulutus, tutkimus ja kehittäminen ovat toisiaan täydentäviä osa-alueita, joista muodostetaan asiakkaan tarpeiden mukainen kokonaisuus. Korostamme koulutuksen ja kehittämistoimien luontevaa yhdistämistä sekä tutkitun tiedon hankkimisen ja käytäntöön soveltamisen merkitystä.
Vuositasolla erilaisia tutkimus-, koulutus- ja kehittämishankkeita toteutetaan runsaat sata. Avoin yliopisto järjestää eri kursseja runsaat neljäsataa. Täydennyskoulutuksessa on vuosittain n. 1600 osallistujaa, avoimessa yliopistossa vajaat 5000.
Instituutti on merkittävä alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen toimija. Lähialueille välitetään koulutusta ja osallistutaan aktiivisesti alueiden ja niillä toimivien yritysten ja muiden organisaatioiden kehittämiseen.
Valtakunnallisesti instituutti on tunnettu omilla vahvuusalueillaan. Toiminnassa on jatkuvasti valtakunnallisia koulutus- ja tutkimushankkeita. Instituutin tarjoama avoin yliopisto-opetus on valtakunnallisesti saavutettavissa yhteistyökumppanien, tietoverkon ja oppimisteknologisten ratkaisujen avulla.
Vuosittain toteutetaan useita kansainvälisiä hankkeita yhteistyössä kotimaisten ja eurooppalaisten kumppanien kanssa energiateknologian, liiketoimintaosaamisen ja yrittäjyyden, monikielisyyden sekä alueiden kehittämisen aloilla.
Kiinnostuitko toiminnastamme?
Ota meihin yhteyttä, joko yhteydenottolomakkeella tai suoraan henkilöstöön. Kerromme mielellämme lisää.
Tutustu myös referensseihimme.



