Vaasan yliopiston kaikkiin tiedekuntiin valitaan tutkinto-opiskelijoita myös avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella, ilman valintakoetta. Avoimen yliopiston väylän kautta valitut opiskelijat saavat opinto-oikeuden sekä alempaan että ylempään korkeakoulututkintoon.
Hakuaika
Avoimen yliopiston väylän hakuaika on 1.2.-30.3. 2012 klo 16.15.
Valintaperusteet/kevään haku
Jokaisen hakijan on syytä tutustua valintaperusteisiin huolellisesti. Avoimen yliopiston väylään haetaan täyttämällä sähköinen hakulomake osoitteessa www.yliopistohaku.fi.
Hakulomakkeen täyttämisen lisäksi hakijan tulee toimittaa tarvittavat liitteet hakijapalveluihin.
Avoimen yliopiston väylän kautta voi hakea opinto-oikeutta, mikäli hakija on suorittanut riittävästi haettavan pääaineen opintoja avoimessa yliopistossa. Vaadittavien pääaineopintojen määrä vaihtelee tiedekunnittain noin 25-50 op välillä.
Osa tiedekunnista edellyttää pääaineen opintojen lisäksi myös muita yliopistotasoisia opintoja. Tarkat valintaperusteet löytyvät vasemmalla olevasta valikosta kunkin tiedekunnan kohdalta sekä Vaasan yliopiston valintaoppaasta.



